lauantai 30. heinäkuuta 2016

Marjoja kerrakseen

Tänään meillä on ollut touhukas päivä. Nuoriso tuli marjanpoimintaan. Kumma kyllä siinä touhussa kuluu koko päivä. Ensin metsässä ja sitten siivotessa roskia marjoista.

Tällänen otus tuli marjojen mukana





Mozzy valvoi että työ tuli kunnolla tehtyä, välillä mustikkakin maistui


Toinen kaveri ei niin mustikoista piitannut, uimaan menossa


Terassin kukkaloistoa

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Jos vielä yhden ämpärin...

Tämä viikonloppu on kulunut hyvin pitkälti metsässä tai marjojen perkuussa. Ilma on ollut hiostavan helteistä vaikka aurinkoa ei niinkään näkynyt.



Vadelmia on 



Kuistin edusta ja ihanan runsas, jotain hyötyä sateisesta alkukesästä




Tänä vuonna hyötypuutarha on vähän laimea, onneksi herne kasvaa ja kukkii toivotaan runsasta satoa



Tämä vaaleanpunainen kaunotar aloitti kukinnan lämpöisten säiden jatkuessa.


Mielenkiinnolla odotan kuinka suuriksi raparperinlehdet voivat halutessaan kasvaa?


Heinistä oli pakko ottaa kuvaa,aurinko on antanut niille kauniin punertavan sävyn

Lämpö on saanut perhoset liikkeelle. Mukavaa viikonalkua kaikille niin lomalaisille kuin töissäkäyville

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Tänä kesänä olen tehnyt hyviä löytöjä suolaisten piirakoiden ohjeissa. Milteinpä kaikki joita olen kokeillut ovat olleet mieluisia. Muutama päivä sitten surffailin koneella ja sieltä löytyi tämä ihana piirakka kalan ystäville.
Ohje löytyi tällaisesta blogista kuin " Ranteita myöten taikinassa "



 Eilen raikas merituuli oli kuin piristysruiske helteisen päivän jälkeen.


Suplautailu taitaa olla kesän hitti




perjantai 22. heinäkuuta 2016

Koneelta napattua

 Tänä aamuna otin aikaa ja selailin kesällä otettuja kuvia, sellaisia jotka on vain näpsitty sieltä sun täältä aihepiiri vaihteleva. Koskaan ei tiedä mistä kuvista innostuu tekemään jutun? Tai kuvattava kohde on vain niin kaunis että on pakko ottaa kamera esille. Kannattaa kulkea avoimin silmin.


















Viikonloppu häämöttää, aurinko möllöttelee taivaalla ja on lämmin. Joten nauttikaamme siitä
Mukavaa viikonlopun alkua.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sormet mustana

No nyt sitä aurinkoa saadaan oikein roppakaupalla! Marjat kiittää kun saavat kypsyä hiljalleen auringonpaisteessa. Tänä aamuna tie vei marjametsään. Aurinko pilkotteli puiden takaa ja nurmikko kimmalteli aamukasteesta. Yö oli ollut aika viileä. Juuri sopiva ilma mustikoiden poimintaan.



Mustikoita on, osa raakileita osa kypsiä varsinkin aurinkoisilla paikoilla. Sieniä pilkisteli siellä täällä


Mies oli varustautunut hyttysiä vastaan, sillä viimekerralla hyttysiä oli sankoin joukoin kimpussa. Nyt muutama inisiä seilasi korvanjuuressa, onneksi.


Pihapiirin haavanlehdet tipahtelevat näin kauniissa väreissä, oli ihan pakko ottaa kuva


Pihavajan kattoremontti on viittä vaille valmis. Vanha rakennus sai lisäaikaa, nyt ei vesi ropise sisälle.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Vähiin käy...

Mihinkä se viikonloppu vilahti? Tuntuu että on ihan viikko villityksessä, päivät vain soljuvat ohi ja kohta alkaa arkinen aherrus.
Saimme mökille mieluisia vieraita, sukulaistyttö miehensä kanssa päättivät tulla kesäpäiviä viettämään. Ilmat olivat , mitä olivat ehkä tuo aurinko olisi voinut vähän enemmän paistella. Viikonloppu oli muutenkin kovin tuulinen, jos jotain positiivista ilmasta hakee niin hyttysiä ei ollut ihan niin paljon kuin tyynellä säällä.

Monenmoista touhuiltiin,  syötiin hyvin, uitiin ja saunottiin.



Pörriäisiä riittää edelleen, ne juopuvat kukkien medestä ja tokkuroivat kuin humalaiset raitilla


Mölkkypeli on mukavaa ajanvietettä, ja ennen kaikkea se on taitolaji


Koirakaverit kävivät moikkaamassa


Tein suurenmäärän muurinpohjalettuja, niitä syötiin kermavaahdon ja mansikoiden kera. Niin ja vesimeloonin. Letut menivät kuin kuumille kiville. Meikäläinen seisoi muurikan vieressä joten kuvia ei tullut otettua.

Aikeissa oli paistella illansuussa nuotiolla vaahtokarkkeja, tuulinen sää esti herkuttelun. Ehkä joku toinen kerta.


Minitomaatit punastelevat heti kun aurinko jaksaa paistella .

Kiitokset vieraille ja kaikille tätä lukeville mukavaa viikonalkua

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Nappi otos

Mökin rappusilla kun istuskelee ja katselee ympärilleen näkee monenmoista menijää. Rappusille on mukava istahtaa kahvikupin kera, sulkea silmänsä ja vain nauttia. Varsinkin silloin kun aurinko pilkahtelee puiden lomasta ja lämpö hellii kasvoja.
Tällaisena hetkenä kuvasin seuraavan kuvan.





Tämä on viikon kuva, sadetta, sadetta ja vielä kerran sadetta. Toki aurinkokin pilkahteli aina välissä


Lenkittäjä lähtee kotiin, mukanaan lelu josta pidetään tosihyvää huolta ja on rakas


Tässä näkymä portailla istuskellessa, luonto on vehreä ja kaunis