sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Rauhallista Sunnuntaiaamua

Täällä vietellään aamua hiukan haikeissa ja onnellisissa merkeissä. Tytär joka on asustellut kotona muutamia kuukausia on muuttamassa taas omilleen. Muuttokuorma valmiina, odottelemassa huomista lähtöä.
Toiveissa oli Sunnuntai brunssi. Mikä sen ihanampaa  aloittaa viimeinen kotipäivä.
Monena viikonloppuna " keittiön kolinat" ovat ehkä häirinneet myöhään nukkujaa! Nyt Sunnuntaiaamut saattavat olla hiukan hiljaisempia, voi olla että kolistelu  aamuja muistellaan  haikeudella, mene ja tiedä?


Pöytään katettiin  monenlaisia herkkuja


Nämä kaikki ohjeet löytyivät Hellapoliisin sivustoilta

Juustomunakas löytyy täältä


Serranon limpukka löytyy täältä


Juustoruudut löytyy täältä



Ihanan aamun eväät, tätä pitää harrastaa useammin



lauantai 30. tammikuuta 2016

Kreikkalaisia makuja

Pitkä viikko takanapäin, myös tänään Lauantaina oli poikkeuksellisesti työpäivä. Nyt on ihana rauhoittua viettämään loppupäivää hyvän ruan äärellä.
Mies teki luomu karitsasta  Stifadoa Kreikkalaista lammaspataa. Kotiin tultaessa vastaan leijaili aivan mahtavat tuoksut.




Päivän piristys kukkien muodossa.  Rauhallista Lauantai iltaa teille kaikille.

maanantai 25. tammikuuta 2016

On onni...

 Omistaa sellaisia ystäviä joidenka kanssa voi jakaa ilot, surut ja muut päivänpolttavat asiat. Vaikka nähdään  muutaman kerran vuodessa, tuntuu siltä kuin ei olisi erossa oltukkaan.
Näiden ystävien kanssa sain viettää taas Sununtaipäivän ja kyllä meillä juttua riitti.


Kun minulla on yksikin tällainen ystävä, niin minulla on maailmassa kaikki.


Tekaisin takuuvarman ja mahdottoman hyvän suolaisen piirakan, ohje löytyy täältä



Tästä se viikko taas potkaistiin käyntiin, joten oikein mukavaa viikonalkua kaikille teille!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Lauhtuvaa

Iltakävely metsätiellä, raikkaassa -1 asteisessa ilmassa. Toivottavasti ei lämpene liikaa ja vie lumet mennessään. Nyt voi hyvällä omallatunnolla istahtaa loppuillaksi sohvalle koukuttavien sarjojen vietäväksi.



Pehmoiset pumpulipallot risukossa

Leppoisaa Lauantai iltaa täällä piipahtaville.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Jalotofua kokeillen

Tästä on tullut jo  miltein tapa että meillä valmistuu kasvisruokaa ainakin kerran viikossa. Täytyy myöntää että hyvä sellainen sillä olo on huomattavasti kevyempi ruokailun jälkeen.
Paljon on kirjallisuutta ja ohjeita, niistä täytyy kokeilemalla löytää itselleen sopivat. Tuo toinen puolisko surffaili netissä ja löysi aivan ihanan ohjeen. Kiitos kuuluu Hellapoliisi blogin pitäjälle.
Nyt kyllä osui ja upposi, sen verran maut ovat kohdallaan.


Nasi goreng jalotofu


Porkkanat paloitellaan, chili ja valkosipuli


Jalotofu paistetaan panulla ja maustetaan cyrrylla, savupaprikalla soijakastikkeella ja valkosipulilla.
Ohjeen voi käydä katsomassa täältä kokeile ja ihastu!



sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Syntymäpäivät

Lauantaipäivä juhlittiin mummon 80- vuotis syntymäpäivää Kokkolassa.
Lapset puolisoineen ja lastenlapset kokoonnuimme  Vanhassa lyhdyssä. Paikka oli  idyllinen , hauskasti sisustettu.
Nämä ovat niitä iloisia juhlia joissa voidaan päivittää kuulumiset kasvotusten ja pitää hauskaa.



Puheiden ja hyvän ruan jälkeen oli kakun vuoro. Paikanpäällä leivottu kotoisen makuinen vadelmakermakakku


Tilaan oli saatu monta erilaista soppea johon saattoi istahtaa.



Meille oli varattu oma huone 


.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Lämpöisiä ajatuksia

Muutaman päivän on tuulla tuivertanut siihen malliin ettei ulos ole ollut paljon asiaa. Pakollinen ulkoilu on jäänyt hyvin vähäiselle.
Nämä rupeavat olemaan niitä aikoja jolloin Mökki lehdet otetaan esille ja alkaa sivujen plaraus. Kesää odotellaan jo kovasti. On mukava haaveilla, mitä siemeniä istuttaa kasvimaalle? laitanko samoja kukkia kuin viimekesänä?  Tehdäänkö remonttia? Haaveilla aina pitää, toteutus on eriasia...









 Näihin kesäisiin kuviin, mukavaa Keskiviikko iltaa. Onneksi huomenna on jo Torstai !

lauantai 9. tammikuuta 2016

Tuliaisia Thaimaasta

 Näin ruokaohjeen muodossa. Kokeiltiin taas ihan uutta ja ihastuttiin.

BROILERI- KOOKOSKEITTO:    8 dl kanalientä
                                                         1 tlk ( 400 g ) kookosmaitoa
                                                         1 tl raastettua inkivääriä
                                                          sitruuna melissaa
                                                         4 kaffirlimetinlehteä
                                                          1-2 chiliä paloiteltuna, siemenet pois
                                                           2 rkl kalakastiketta
                                                           1/2 dl limetin mehua
                                                          400g broilerin paistileikettä
                                                          3 porkkanaa
                                                          2 dl kookoskermaa
                                                          1/2 dl tuoretta korianteria
 

TEE NÄIN: Kuumenna kanaliemi kehuvaksi. Lisää kookosmaito, raastettu inkivääri,pilkottu sitruuna
                    melissa, kaffirlimetinlehdet, chilit, kalaliemi ja limetinmehu.

                    Paloittele kypsä broilerinliha ( Kypsentäessä voit valella paloja Ketjap Manis kastikkeel-
                    la.)

                   Kuori ja viipaloi porkkanat tosi ohueksi viipaleiksi ja lisää keittoon kanan kanssa.
                   Anna kiehua kunnes porkkanat ovat kypsiä n. 5-10 min

                   Lisää kookoskerma ja hienonnettu korianteri. Kuumenna keitto kiehumispisteeseen ja
                   nosta tarjolle.

 Vähän erilaisia mausteita ostettaessa, kannattaa niitä käyttää eikä jättää kaapinperukoille  homehtumaan.

         Broileri saa kauniin pinnan kun valelee paistaessa Katjap  Manis kastikkeella.

 
Keitto on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ei kannata turhaan vierastaa Kookoksen makua, tässä keitossa se ei puske läpi.   Näihin ruokakuviin leppoisaa Lauantai iltaa kaikille teille siellä ruudun toisella puolella.






torstai 7. tammikuuta 2016

Ilmoja on pidellyt

" Pakkasherra käsiä paukuttaa" Siltä tuntui tänä aamuna kun mittaria katsoi. Onneksi viima ei pureskellut poskia. Hetken aikaa tuntui melkeinpä leppoisalta tuo -28 astetta, kunnes nenänpäätä alkoi nipistellä. Ei tällaisia kelejä kovin montaa talveen mahdu, kyllä se kestetään!



Pakkasella paukutteli, tuiskutellen tiet tukki.
Hatarissa ikkunoissam jäiset kukat kilvan kukki.


Vitamiinia täytyy popsia, ettei flunssat iske!
Lämpöistä loppuviikkoa täältä viltin uumenista

tiistai 5. tammikuuta 2016

Erilainen pohja pizzalle

MAKU lehdestä löytyi hyvä ja " terveellinen " pizzapohja.

RUISPIZZAPOHJA :   12 g hiivaa
                                      2 dl vettä
                                      1/2 tl suolaa
                                      1/2 dl oliiviöljyä
                                      2 1/2 dl ruisjauhoja
                                      2 dl vehnäjauhoja
 
TEE NÄIN:  Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy.
                     Sekoita joukkoon ruisjauhot ja vehnäjauhot. Alusta niin kauan että irtoaa
                     taikinakulhon reunoista.

                    Peitä kulho ja anna levätä vähintään puoli tuntia.

                    Laita uunipelti kylmään uuniin ja uuni 250 asteeseen ( tämä oli ihan uutta)

                    Jaa taikina esim. 2-3 osaan ja kauli pizzapohjaksi.
     
                    Nosta kuuma pelti uunista ja laita siihen leivinpaperilla oleva pizzapohja täytteineen.

                    paista 250 asteessa keskitasolla n. 10-15 min.

Pohja on tummempi johtuen ruisjauhoista


 Kasvispizzaan laitettiin : kesäkurpitsaa, sipulia, herkkusieniä, paprikaa, valkosipulia. Kaikki näitä kuulotettiin hetki paistinpannulla ennen pohjan päälle laittoa. Kasvikset voi myös maustaa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Elämä on kaunis

Ihana aamukävely raikkaassa pakkasilmassa. Ei tuullut eikä pakkanen pahemmin nipistellyt poskipäitä.


 Hennot lumikiteet takertuneena ruohonkorsiin, kaunista taidetta.



Osassa maata ollaan saatu jo lumipeite, toivotaan sitä myös tännepäin. Mukavaa Sunnuntaipäivän jatkoa kaikille teille sinne ruudun toiselle puolelle!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Kevyesti

Myös täältä suunnalta tulee kevyttä kokeiltavaa, nimittäin hyvää kasvisruokaa. Eilen maisteltiin ja hyväksi koettiin, joten....


PINJANSIEMEN KASVISKUSKUS:





VALMISTUS:  Keitä linssit runsaassa vedessä, reippaasti 10 min
                          Vähennä lämpöä ja hauduta vielä 15 min kunnes ne ovat kypsiä


                         Paista pinjansiemeniä pannulla, varo etteivät pala, saavat vähän ruskistua

                         Kuulota sipuli, valkosipuli ja viipaloidut kesäkurpitsat
                         8-10 min kunnes sipulit ovat pehmenneet ja kesäkurpitsat saaneet hieman
                         väriä. Lisää tomaatin ja artisokan viipaleet ja kuumenna vielä n. 5. min

                        Pane kuskus kuumuutta kestävään astiaan. Kiehauta kasvislieni kattilassa
                         ja kaada se kuskuksen päälle, peitä ja anna seistä 10 minuuttia, kunnes liemi
                        imeytynyt kuskukseen.

                        Siivilöi linssit ja sekoita kuskuksen kanssa. Hämmennä joukkoon basilikan
                         lehdet ja mausta pippurilla. Siirrä tarjoiluastiaan ja lusikoi päälle kypsät
                         kasvikset.
                         Ripottele pinjansiemenet, koristele basilikalla ja tarjoa heti.


                        Ihania uusia makuja ja kevyttä syötävää. Ainoa miinuspuoli asiassa oli se
                        sotku keittiössä kun tarvittiin monenmoista kattilaa ja kippoa. Kokeilkaa ja
                        ihastukaa!

                                                        Tästä kirjasta löysimme ohjeen

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui!

Näin päästiin vuoteen 2016!! 
Olimme " Perinteisillä" ystäväperheen luona.


Kalaa oli pöydässä monin eritavoin laitettuna



Lammasrullat kätkivät sisään herkullisen täytteen


Kaiken tämän jälkeen maisteltiin ystävän tekemään ihanaa suklaista täytekakkua


Tämä koiruus jaksaisi  seisoa rapsuteltavana vaikka koko illan.
Kiitos   mukavasta illasta, tästä on kiva jatkaa vuotta eteenpäin...