maanantai 30. marraskuuta 2015

Karitsaburgeri

Mikä sopisikaan paremmin tähän räntäsateen siivittämään päivään kuin hyvä ruoka!
Meillä on pitkän aikaa ollut pakkasessa karitsan jauhelihaa, nyt siitä päätettiin tehdä jotakin todella herkullista.
Tällä rualla olemme jo kesällä kerran herkutelleet ja se vei meidän kaikkien sydämmet.
Kyseessä on Karitsaburgeri... Ohje löytyi netistä, kuinka ollakkaan. Sieltä MAKUJEN sivustoilta.
Suosittellen kokeilemaan.



 Tuorekurkkua, persiljaa, minttua, punasipulia, tomaattia ja sitruunanmehu + kuori, lopuksi vähän oliviöljyä ja sekoitus.
 Jauhelihan sekaan ruskistetaan sipuli, valkosipulia, kanelia, timjamia, minttua ja kurkumaa.
 Sitten paistamaan. Sämpylät lämmitettiin leivänpaahtimessa ja sitten vain annos suuta kohden!
 Tyttären kanssa käväisimme sisustuskaupassa ja löysin tämän ihanan paperipussin. Ledi valot sisään ja Joulutonttu sai oman valon...
 Toivotaan ettei tuota räntäräpäskää jaksa kovin kauaa sadella! Mukavaa viikon alkua kaikille!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kranssit hakusessa...

Monena vuonna olen ostanut Jouluiset kranssit samalta myyjältä Joulutorilta. Tänä vuonna ei myyjää näkynyt, harmitti niin vietävästi. Kyseiseltä tekijältä tiesi varmasti saavansa laadukkaan ja kauan kestävän tekeleen. Varpukranssit kestivät vihreänä kokonaisen vuoden.
Samana viikonloppuna Joulunavaus myyjäisiä on runsaasti, joten löysin korvaavan seppeleen ulko-oveen ja olohuoneen seinälle.
Ihmisiä oli liikkeellä yllättävän vähän, olisiko saden ja kova tuuli verottanut ostajia?
Lumesta ei ole tietoakaan, vettä lorottelee taas taivaan täydeltä, on tämä niin vaihtelevaa!

 Edellis vuoden Joulukranssista otin tähden ja lisäsin uuteen... 
Hyvää pikkujoulua kaikille siellä ruudun toisella puolella!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Huurre lasi

Sain ystävältä vinkin jota täytyi ehdottomasti kokeilla.
Pussi merisuolaa, juomalasi ja vettä. Sitten vain odottelemaan... 
Jo yhden päivän päästä voi nähdä jotain ihmeellistä.
 Lasin pohjalle kaadoin merisuolan ja vettä sen verran että suola peittyy
  Taikaa, huurre valtaa juomalasin pala palalta, näitä aion tehdä joulupöytää koristamaan. Suola oli sen verran innokas huurruttaja että alkoi huurruttelemaan myös ulkopintaa. Täytyy ajoissa kaataa suolat ja vedet pois.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Logistiikkaa

Kuinka meillä voikaan olla näin paljon tavaraa? Ja kaikki ihan turhaa!
Tätä lausettan ollaan pyöritelty viikonlopun aikana monta kertaa. Laukkuja löytyi meikäläiseltä ainakin 10 kappaletta. Suurin osa säilytetty sillä ajatuksella että" jos joskus tarvitsen" Aika on kulkenut noiden laukkujen ohi ja nyt ne näyttävät ihan elähtäneiltä.

Vaatteita, puseroita, housuja, parittomia valkoisia sukkia. Hameita, villapuseroita.... Listaa voi jatkaa pitkälle.  Inventaariota on tehty raakalla kädellä. Vielä kun jaksaisi kahlata läpi astiakaapin, laittaa pois parittomat kupit, turhat rasiat ja kannet. Kipot ja tarjoiluvadit.
Turhat ruoka ohjeet, olen aikonut selvittää monet kerrat, mutta aina löytyy jokin hyvä jota "pitäisi" kokeilla ja niin se jämähtää laatikkoon odottelemaan sitä kokeilemista!

Tuo toinen puolisko laskostelee vaatteet, siis ne jäljelle jääneet hienosti eteisen kaappiin. Villasukat, huivit ( Joita naisella täytyy olla ainakin 10 keväälle ja talvelle omat) siinä hän on mestari. Nyt on kaapit kunnossa ja tilaa tuli kummasti lisää.
Kolme mustaa roskasäkkiä tavaraa kertyi ja tuossa ne odottelevat jatkokäsittelyä.


Videoita, cd-levyjä riittää, niistäkin täytyy tehdä harvennus...
Joten työmaa jatkuu. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lisää lunta...

Aamulenkki lumisissa maisemissa...
Onneksi aurauskalusto oli ehtinyt aurailemaan pyörätiet kuntoon, muuten käveleminen olisi ollut tarpomista lumihangessa.
Toivottavasti lumi pysyy, eikä muutu vetiseksi loskaksi.
 Tytär leipoi ensimmäiset Joulutortut, että maistuivat hyviltä!
 Puut joutuvat kantamaan lumen raskasta taakkaa.



Blogiini on tullut taas uusi lukija !  Mukavaa että löysit sivut ja toivottavasti nautit kuvista ja jutuistani.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Aamuhämärässä

Aamuisella lehden haku matkalla seisoin ihailemaan talvista maisemaa. Yön aikana maa oli peittynyt valkoiseen huntuun. Hennot lumihiutaleet leijailivat tummalta aamutaivaalta alas. Hiljaisuus  ja valkoinen pihamaa, siinä oli jotain herkkää.
Valon täytteistä Lauantai päivää teille !

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Joulua odotellessa

Posti tuo melkeinpä jokapäivä jonkinsortin Joululehtistä. Itse en ole vielä päässyt jouluiseen fiilikseen. Tuntuu että siihen on vielä pitkä aika, mutta eipäs olekkaan. Kalenteria tutkiessa viikot viuhahtavat hyvinkin pian...
Vai onko se sitä että turha hössötys on jäänyt vähemmälle? Edes lahjojen perässä ei tarvitse kaupoissa hikoilla. Viikonloppuna aion viritellä ne tutut jouluvalot tuttuihin paikkoihin, pimeyttä poistamaan. Toivottavasti ei lähde niin sanotusti "lapasesta". tämä joulu homma, sitä ei tuo toinen puolisko kestä, hän kun ei ole mikään Joulu ihminen!

TÄSSÄ JOULUN MUISTILISTA:


 Tarkista Joulu koristeet, heitä pois kaikki rikkimenneet, uusia saa kaupasta.
 Varaa kynttilöitä, jos haluat tietyn värisiä, ne voivat tilapaisesti loppua ( kokemusta on)
 Muovikuusi vai ehta metsältä tuoksuva? Siinä pulma, kummassakin on puolensa. Nykyään muovikuuset näyttävät erehdyttävästi oikeilta, eivätkä varise niin että neulasia löytyy vielä kolmen kuukauden päästä jostain nurkasta. Oikeassa kuusessa tuoksu on se joka houkuttaa. Eli meille tulee se ainoa ja oikea!
 Joulupöydän tarjottavat. Itse olen sellainen "rönsyilijä" kaikkea ihanaa on kiva kokeilla ja tehdä, ongelmaksi tulee kuka ne loppujen lopuksi syö? Määräänsä enempää ei jaksa, jo muutaman päivän jouluruokia syötyään kaipaa tavallista makaroonilaatikkoa tai makkarakastiketta...
 Jouluksi kannattaa ostaa peli, en tarkoita videopelejä vaan ihan ehta lautapeli. Iloa riittää välipäiviksi moneen otteeseen. Monta mukavaa hetkeä on koettu keittiön pöydän äärellä pelaillen.
 Älkäämme unohtako raikkaitamme, pieni lahja ilahduttaa. Itse olen herkkä ostamaan lahjoja, vieläkin vaikka lapset ovat isoja. Tuntuu oudolta antaa pelkkää rahaa, rahan voi piilottaa vaikka suklaarasiaan tai sukkien joukkoon! Mielikuvitusta peliin...
Mikä sen hienompaa kuin istua hyvä kirja kädessä nojatuoliin, avata suklaarasia ja hiljentyä lukunautintoon... Näihin kuviin mukavaa sateista Keskiviikko iltaa kaikille teille Jouluihmiset!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pientä iltapalaa

Lauantai iltaa istuttiin ystävä pariskunnan kanssa. Tarjosimme pientä iltapalaa, joka hauskasti koostui erilaisista tomaatti aiheisista ruuista. Alku ruokana tarjosimme tomaattikeittoa, kuvaa ei tullut otettua!


TOMAATTI FOCACCIA


Ohje:  3 1/2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
3 dl sämpylä jauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 keitetty peruna raasteena ( en laittanut)
1 / 2 tl suolaa
TÄYTE:
6 kirsikka tomaattia
pala kesäkurpitsaa
basilikan lehtiä
1 dl parmesaania raastettuna
2 rkl oliiviöljyä

Tee näin:

Sekoita veteen hiiva, jauhot, peruna raaste ja suola. Vaivaa hetki.
Taputtele taikina leivinpaperin päälle n. 30x30 cm vuokaan,
Anna kohota lämpimässä paikassa, liinan alla noin puoli tuntia.
Paloittele tomaatit ja kesäkurpitsat. Painele ne kohonneeseen taikinaan, myös basilikan lehdet
Ripottele päälle parmesaania ja öljyä.
Paista 225 asteessa noin 25 min.

Ohje löytyi MAKU lehdestä 6 / 2015

 Nämä kääryleet on helppo tehdä ajoissa jääkaappiin vetäytymään. Ylimmäisessä käytin kylmäsavu härkää. Alimmassa kylmäsavu lohta ja valkosipuli tuorejuustoa.
 Näyttävän näköisiä ja sopivia suupaloja 

 Siskolta napattua oli nämä herkulliset ja helposti tehtävät pikku pizzat. Pizzat voi tehdä etukäteen ja vaikka lämmittää ennen tarjoilua. Sitten  päälle ruccolaa, mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua. Pohjaan en laittanut muuta kuin valkosipulilla ja basilicalla maustettua tomaattimurskaa, ja sitten uuniin.

 Hyvä viini suositus. Raikas salaatti  lisukkeena. Fetaa ja tatzikia.
 Tänään vietämme syntymäpäiviä kaksin kappalein. Äidin ja siskon. Joten vielä onnittelut näiden kukkasten kera kumpaisellekkin!
Leppoisaa Sunnuntai päivää kaikille ja jaksamista uuteen työviikkoon. Joulu on taas yhden askeleen lähempänä....

torstai 12. marraskuuta 2015

Valoa pimeyteen...

Kuvien muodossa. Tuli taas selattua kuvakavalkaadia jotka on otettu ulkomaan reissuilla. Ei tässä tarvitse ostaa kirkasvalolamppua  kun ammentaa kuvista positiivista energiaa. Suosittelen, valokuvien katselua oli se sitten mistä aiheesta tahansa, piristää. Viimeksi siskoni kanssa nauroimme, kun löysin  kuvan jossa olimme ehkä muutaman kilon kevyempiä ja  ah, niin nuoria.
 Kuvat ovat Kreikan matkoilta. 










Huomenna ollaan taas Perjantaissa, kyllä tämä viikko meni nopeasti. 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Päivän ajatelma!

Tähän päivään sopii tämä elämän viisaus!


ELÄ ELÄMÄSI ITSE, OMIN VALINNOIN. YMMÄRRYSTÄ JA MALTTIA,
NIITÄ TARVITAAN

                                               - Vexom -

lauantai 7. marraskuuta 2015

Tämä päivä on ollut tylsän harmaa. Niinpä me piristimme itseämme hyvällä ruualla.
Teimme pitkästä aikaa uuniperunoita, lisukkeeksi lohta ja salaattia.

 Kermaviilikastike perunoille, mausteet lohifileiden päälle ja paisto paistinpannussa. Uuniperunat, rosamundaa ja uunissa reilusti yli tunnin.  Sitten vain nauttimaan! Mukavaa Lauantai iltaa sinne ruudun toiselle puolelle...