tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kuulumisia kasvimaalta!

 Kasvimaalla on tapahtunut niin paljon, muutaman viikon sisällä.
Viime vuonna alkukesä oli kylmä ja sateinen, Heinäkuu taas paahteisen lämmin. Satoa tuli jonkinverran, mutta esim. Valkosipulit nuupahtivat alkuunsa, punajuuret hävisivät itsestään? Salaatti taisi olla ainut joka pukkasi lehteä ihan kyllästymiseen asti.
Vaikka tänä vuonna ilmat eivät ole lomailijaa tähän asti oikein suosineet, niin lämpötila on kuitenkin ollut suopeampi.
Perunanvarret työntyvät mullanseasta vankkoina valoa kohden. Ihanaa saada  pottuja omasta maasta.
Punajuuret ja porkkanat näyttävät selvinneet alkukesän koleudesta ja sademäärästä yllättävän hyvin.
Ensinmäinen kerta kun punajuurentaimet ovat näinkin elinvoimaisen näköisiä.
Kaunis porkkana rivistö

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Älä sinä huido, ota....

Viikonloppuna ajattelin nauttia ihanasta, lämpöisestä ja tyynestä illasta. Istua laavulla ja fiilistellä kesää. Sillä niitä iltoja ei ole ollut  montakaan tähän mennessä.  Jos ei ole satanut, niin tuuli on vihmonut takinliepeitä.
Lyhkäiseksi jäi tyynen järven rannalla istuskelu. Sadat hyttyset piirittivät meidät ja aika meni huitomiseen, siitä oli rauha kaukana. Olisi pitänyt tajuta ja ottaa hyttyskarkoitin mukaan! Tuntuu että noita inisijöitä on harvinaisen paljon. Ne eivät anna rauhaa edes päivällä. Heti kun ajautuu varjonpuolelle tai päälläsi on tummat vaatteet, ovat ne kimpussa!

Noh, eiköhän niistä kohta päästä eroon ja vuorossa on astetta kovempi surisija. Nimittäin paarma.
Ne ne vasta ovelia ovat, aina ei edes kuule kun ne laskeutuvat iholle ja iskevät.
Sitten ne pienet mäkäräiset... eli koko kesä saadaan jollakintapaa huitoa ja raapia. Mutta eihän tämä olisi Suomalainen kesä jos näitä ötököitä ei olisi.
 Trimmasin puskanjuuret, hyvä ettei tämä sammakko jäänyt siiman ja koneen väliin. Sen verran huomaamattomasti se köllötteli heinikossa.
 Lumipalloheisi on aukaissut suuret pyöreät kukkansa. Sateen ansiosta pensas kumartelee maata kohden.

Aurinkoista alkavaa viikoa!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Luonto kauneinmillaan

Aurinko näyttäytyi hetkeksi illansuussa . Kuuntelimme terassilla " Entisten nuorten sävellahjaa" ja mieleen muistui kappaleiden myötä oma nuoruus.
Viikon aikana luonto on kasvanut hurjaa vauhtia. Nurmikko ja istutukset ovat saaneet sateen myötä lisäannoksen voimaa.
Luonto vihertää, vielä kuumuus ei ole vienyt siltä voimaa ja värejä. Olisihan se ihan kiva että lämpöäkin tulisi, sillä lomakuukausi koittaa ja ihmiset toivovat aurinkoa ja helteitä.


 Iltaa viettäen terassilla, hyvän ruan ja musiikin seurassa
 Kävimme naapurissa moikkaamassa kummipoikaa ja avokkia. Rollen kaveriksi oli saapunut myös Coco.
 Rolle nauttii ...

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kun ei hötkyile rakkaat tavarat löytävät oman paikkansa ajan kanssa. Niin myös tämä vanha verkko, jonka ostin viime vuonna. Ideoita verkon käyttöön oli monia mutta päädyin tähän koska mielestäni se sopii kuin nenä päähän.
 Sininen ämpäri , myös kirpputorilta löydetty.
 Viime syksynä istutin rantaa puskan. Nimeä en tiedä, oli kukkatorilla uutuus ja myyjäkään ei tiennyt siitä oikein mitään. Hyvin talvehti lumen alla, ei tiputtanut lehtiään.  Keväällä kukki lehdet punertavina. Jos löytyy vastaava aion kyllä ostaa lisää. Kaunis!
 Sateisen harmaata Lauantaipäivää 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Vieri vieressä!

Viimevuonna ostin kirpputorilta vanhan puisen laarin. Siitä asti se on seissyt saunassa Olen pyöritellyt mielessä ideoita sen käyttöön ja sijoituspaikkaa. Juhannuksena  pienen pohdinnan jälkeen Annika ideoi sille uuden paikan.
Tässä sen on hyvä olla perinneaidan kupeessa, ties vaikka laatikkoon löytyy lisää vanhaa  tavaraa kirpputoreilta?

tiistai 23. kesäkuuta 2015

 HÄÄPÄIVÄ   


Ajatellaan että on tie, puut tuuli ja aurinko, siis kaunis tie.
Tietä kulkee kaksi ihmistä, on onnellista jos he tarttuvat toisiaan kädestä.
Jos toinen jää jälkeen, toinen odottaa.
Kun toinen puhuu, niin toinen kuuntelee. 
Kun toinen on vaiti toinen hiljenee, ja auttaa toista löytämään sanat. 
Jos toisella on painava reppu, niin toinen ottaa sen kantaakseen. Jos toisella on nälkä niin toinen löytää taskustaan leivän ja he istuvat tien reunaan ja panevat sen tasan.


On hän tuhannesti yksin toisesta huolimatta ,mutta paljon on se ,että hän on yksin toisen kanssa
joka myös on yksin. Sillä sen suurempaa onnea ei ihmisellä ole kuin toinen ihminen! 

Otteita Leo Vuotelan runosta


Tänään hääpäivää viettäneille onnittelut!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Talkoohenkeä

Juhannusaattona pidimme pienimuotoiset talkoot. Alkukeväästä tuotu hiekka täytyi saada järvenpohjaan. Talkoo porukka jaksoi uurastaa vesisateesta huolimatta, ja työ saatiin tehtyä.
Nyt  rannasta pääsee mukavasti uimaan, eikä savi vello jaloissa.
 Mies väsäsi aamutuimaan tällaisen rakennelman jota pitkin kottikärryt kulkivat sutjakkaasti kohti päämäärää.


 Koiruudet nauttivt tuoreesta ruohosta ja vapaudesta juoksennella pihamaalla.

 Välillä täytyi huilailla 

 Hyvää alkavaa viikkoa kaikille teille sinne ruudun toiselle puolelle.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Aurinkokin näyttäytyi!

Selvittiin Juhannuksesta! Ei muuten mitään hätää, mutta tuo eilisen sää oli sen verran oikukasta että ei tiennyt mitä taivaalta tulee.
Onneksi iltaa kohden aurinkokin pilkahteli ja sää oli jopa lämmin.

Meille on  muodostunut sellainen Juhannusperinne naapureiden kanssa. Vietämme iltaa yhdessä heidän ladossaan, molemmat perheet rustaavat syömistä ja sitten istutaan nauttimaan.
Niin myös tänä vuonna. Miehet olivat stailanneet ladon hienoksi, juhannus kuntoon. Saimme kattaa pöydät ihanan koivun tuoksussa.



 Kyllä miehetkin osaavat tämän stailauspuolen, huomatkaa kuinka sulassa sovussa koivut ja työkalut ovat! Ihan kuin ne olisi laitettu siihen tarkoituksella seiniä koristamaan...
 Pöytään kannettiin herkkuja laidasta laitaan, makuhermoja hellimään.


 Meidän naiset leipoivat raakakakun ja mutakakun. Eipä nämä kakut kauaa vanhenneet tuossa lautasella!

 Rolle osallistui hetkeksi Juhannus juhlaan. Toiset koiruudet lepäsivät mökissä päivän juoksujen jälkeen.
 Ilta hurahti nopeasti, hyttyset pysyivät kiitettävästi poissa karkottimien ansiosta ja lämminkin oli. Loppuillasta sai sytytellä kynttilät. Kiitos taas naapureille mukavasta Juhannuksesta!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Sataa, sataa ropisee!

Suomalainen on mökkikansaa.  Ahtaudutaan autoon joka on piripintaan lastattu tavaraa, hyvä jos takaikkunasta näkyy tielle. Liikenteen seassa manataan tielle osuvia hitureita, tuntuu että mökki matka kestää tavallista kauenmin. Perillä odottaa tuhat hyttystä, leikkaamaton nurmikko ja vesisade. Mutta sekään ei lannista sillä onhan tulossa keskikesän juhla Juhannus!



Toivotaan että huomenna edes hiukan paistaisi aurinko!!!!!!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ajan havinaa

 Tein kirpputorilta ihania löytöjä. Parasta on kun kiertelee ilman mitään ennakkoasennetta ja sitten törmää sellaiseen mitä on jo jonkinaikaa etsinyt.
 Vaaka pääsi sipuleiden kaveriksi keittiöön
 Elämämisen kolhut näkyvät tässä vadissa, uimasta tullessa siinä voi virutella jalat ennen saunaan menoa.
 Herneen alut nousevat terhakkoina, toivottavasti pupu ei löydä meidän pihaan!
Mummis sai uudet kukat kyytiin...  Juhannusviikko aluillaan, toivottavasti säänpuolesta ollaan yhtään parenminssa kantimissa kuin viime vuonna!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kivoja oivalluksia !

Käväisin naapurissa lainaamassa, en tulitikkuja vaan leivinjauhoa. Pihamaalle oli ilmestynyt monenmoista uutta ja mielenkiintoista. Teille jotka haluatte sisustaa pihojanne silmä tarkkana, tässä tulee muutama kiva vinkki!
 Vanha harava sulassa sovussa tomaatin taimien kanssa. 
 Tässä on sitä maalaisromantiikkaa.
 Valkoinen on väri joka yksinkertaisuudellaan säväyttää.
 Oksan uusi elämä
 Mitähän Rolle tuumaa? Taidan aavistaa... Kunpa pääsisi uimaan!
 Kiviin ei koskaan kyllästy!
 Rolle ei nyt vaan millään pidä lapioista!